Asuntokauppa

Asuntolaina

Ensimmäisen asuntolainan ottaminen saattaa jopa pelottaa. Tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa, vaan mitä enemmän tiedät asuntolainoista, sitä paremmin osaat suunnitella asunnon ostamista. Näillä vinkeillä säästää rahaa ja vinkkejä on myös siitä, miten lainanottaja selviää lainakorkojen kanssa, vaikka tulot laskisivat. Artikkelissa on myös tietoa on siitä, kuka voi saada asuntolainaa.

Luottotiedot pitää olla kunnossa

Asuntolainaa voi periaatteessa hakea kuka vain. Hakijalla pitää olla kuitenkin luottotiedot kunnossa ja tulotaso sellainen, että voi tulevaisuudessa hoitaa lainan takaisinmaksun.

Luottotiedot ovat silloin kunnossa, kun hakijalla ei ole maksuhäiriömerkintää. Maksuhäiriö voidaan merkitä luottotietorekisteriin, jos esimerkiksi kulutusluoton takaisinmaksu on yli 60 päivää myöhässä tai hakija on todettu ulosotossa varattomaksi. Riittävä tulotaso tarkoittaa yleisesti sitä, että on vakituisessa työsuhteessa.

Laina mitoitetaan tulojen mukaan

Pankki tekee hakijalle tulo- ja menoarvion, jonka perusteella määritellään, kuinka suuren lainan hakijalle voi myöntää. Arvion tekemisen helpottamiseksi hakija hankkii pankille kaikki mahdolliset tuloihin ja menoihin liittyvät asiakirjat.

Vakuudet takaavat pankilla lainan takaisinmaksun

Asuntolainaa varten pankki vaatii myös vakuutta. Ostettavan asunnon arvosta enimmillään 75 % käy lainan vakuudeksi, mutta asuntolainan loppuosan vakuudeksi hakijan pitää käyttää lisävakuuksia.

Jos esimerkiksi hakija ottaa 100 000 euron hintaisen asunnon maksamista varten 105 000 euron asuntolainan, asunnon arvosta 75 % eli 75 000 euroa käy lainan vakuudeksi. Lainasta 105 000 – 75 000 = 30 000 euroa tarvitsee vielä lisävakuuden.

Lisävakuudeksi käy:

  • kiinteistö
  • huoneisto
  • arvopaperit
  • helposti rahaksi muutettava omaisuus
  • henkilötakaus
  • valtiontakaus
  • pankin oma takausratkaisu

Mitä jos vakuudet eivät riitä?

ASP-laina helpottaa niiden asunto-ostajien elämää, joiden on vaikea hankkia lisävakuuksia asuntolainaa haettaessa. ASP-lainan idea on, että lainan hakija säästää osan asunnon ostohinnasta ennen kuin hän saa varsinaisen asuntolainan.

ASP-laina on tarkoitettu 18 – 30 vuotta vanhoille asunnon ostajille. Säästämisen vuoksi ASP-lainan vakuudeksi riittää ostettava asunto ja valtiontakaus. Huono puoli säästämisessä on, että säästäminen kestää vähintään kaksi vuotta.

Etuina ASP-lainassa on:

  1. ennakkosäästöjen suuri korko
  2. lainalle saatava valtion korkotuki
  3. ASP-lainan korko on pienempi kuin asuntolainan

Asuntolainan määrä tarpeen mukaan

Asuntolainaan liittyvät suuret luvut saattavat hämärtää sen, kuinka suuresta määrästä asuntolainassa todella on kyse. Nyrkkisääntönä voisikin sanoa, että asuntolainaa ei kannata ottaa enempää kuin todella tarvitsee.

Asuntolainasta aiheutuvat menot eivät saisi ylittää 40 % hakijan tuloista, vaikka tällaisen lainan pankki myöntäisikin. Finanssivalvonnan mukaan näin suuri asuntolaina aiheuttaa jo suuren riskin lainan takaisinmaksun häiriintymiselle varsinkin pienempituloisille kotitalouksille.

Kilpailuta asuntolaina

Vaikka hakija olisikin ollut koko elämän samassa pankissa ja hoitanut kaikki talouteen liittyvät asiansa siellä, asuntolaina kannattaa kilpailuttaa useammassa pankissa. Asuntolaina on hakijan elämän suurimpia lainoja, joten mahdollisimman pienen koron saaminen vähentää asuntolainan aiheuttamaa talousrasitetta.

Kilpailuttaminen ei välttämättä tarkoita, että tekisit asuntolainasopimuksen toiseen pankkiin, vaan parhaimmassa tapauksessa hakijan oma pankki haluaa muuttaa asuntolainaehtoja hakijalle sopivammiksi. Kilpailuta asuntolaina ainakin 2-3 pankissa.

Maksuaika on kiinni hakijasta

Asuntolainan maksuaika on pitkälti kiinni hakijan oman talouden takaisinmaksukyvystä ja maksuaikatoiveista. Nykyään Suomessa suositaan keskimäärin 20 vuoden takaisinmaksuaikaa, mutta ennen suosittiin hieman lyhyempää. Muualla Euroopassa asuntolainan takaisinmaksuajat ovat hieman pidempiä.

Kokemukset, palautteet ja muut kommentit

Ei vielä kommentteja.

Lisää kommentti tai kokemuksia