Asuminen

Kodin äänentoisto

Yhä useammalta kuluttajalta löytyy kotoaan jo hieno uusi televisio, mutta ikävän usein äänentoistossa tyydytään television omiin kaiuttimiin. Laadukkaisiin kaiuttimiin kannattaisi satsata huomattavasti enemmän, sillä kunnollinen äänentoisto parantaa katselukokemusta merkittävästi. Voidaan jopa sanoa, että hyvä televisio vaatii vierelleen hyvät äänentoistolaitteet, jotta kotiteatterista saataisiin järkevä kokonaisuus. Laadukkaaseen äänentoistojärjestelmään saa toki kulutettua suuren määrän rahaa, mutta pienemmälläkin panostuksella on mahdollista nostaa kodin viihdenurkkaus aivan uudelle tasolla. Äänentoiston suhteen ei siis missään nimessä kannata pihdata täysin, koska elokuvat ja muut ohjelmat heräävät todella eloon kun äänet kantautuvat esimerkiksi eri puolilta huonetta.

Valmiit äänentoistojärjestelmät

Äänentoistojärjestelmän kasaaminen saattaa tuottaa päänsärkyä vähemmän aiheeseen perehtyneille ja lompakkokin saattaa keventyä reippaasti, jos hankintalistalla on ammattilaistason laitteisto. Asiat on kuitenkin tehty helpommiksi hieman vähempään tyytyville kuluttajille, sillä markkinoilla on suuri määrä valmiita äänentoistojärjestelmiä kotiteattereihin. Valmis paketti ei kuitenkaan ole todellakaan huono vaihtoehto vaan pätevän järjestelmän saa pienemmälläkin rahalla. Valmiiseen kotiteatteripakettiin saa toki upotettua suurenkin määrän rahaa ja saada vastineeksi yksinkertaisesti parasta laatua.

Perinteisin kotiteatterin äänijärjestelmä on kuusikanavainen 5.1-järjestelmä. Tämä tarkoittaa sitä että ääni kulkee kuudesta eri kanavasta. Yksi kanavista on aina subwoofer, joka toistaa matalimmat äänet. Viisi muuta kanavaa koostuvat laaja-alaisesti ääniä toistavista kaiuttimista, joista kaksi sijoitetaan katselijan taakse ja kolme eteen. 5.1-järjestelmässä on siis yksi pääkaiutin kuvalähteen vasemmalla oikealla ja toinen tämän vasemmalla puolella. Keskikaiutin puolestaan sijoitetaan nimensä mukaisesti eteen keskelle ja sen tehtävänä on toistaa suurin osa elokuvien äänestä, mukaanlukien vuoropuhe. Lisäksi järjestelmään kuuluu kaksi takakaiutinta, joiden tulisi sijaita katselijan takana. Subwooferille sopivin paikka on yksinkertaisesti etsittävä kuuntelemalla mistä matalat äänet toistuvat parhaiten. Tehonsa äänentoistojärjestelmä saa vahvistimesta, jonka kautta kulkevat kaikki laitekytkennät. Valmiissa kotiteatteripaketissa vahvistin on usein sisäänrakennettuna esimerkiksi Blu-Ray- tai DVD-soittimen yhteydessä.

5.1-järjestelmän lisäksi markkinoilla on esimerkiksi myös 2.1, 7.1 ja jopa 9.1 kanavaisia järjestelmiä. Lisäksi lähivuosina tuloaan ovat tehneet soundbar-kaiuttimet. Soundbar perustuu yhteen pitkulaiseen koteloon sijoitettuihin kaiuttimiin ja yleelnsä erilliseen subwooferiin. Soundbarilla on mahdollista luoda avara ääni tilaan helposti, mutta luonnolisesti ääni tulee käytännössä vain yhdestä suunnasta. Halvemmissa soundbareissa on yleensä kaksi sisäänrakennettua kaiutinta, mutta kaallimmissa laitteissa kotelo saattaa sisältää jopa kahdeksan kaiutinta ja sisäisen subwooferin. Sounbar on helppo ja toimiva vaihtoehto pienempään tilaan tai piuhoja karttavan kuluttajan kodin viihdekeskukseen.

(Kuva: Sergio Vassio CC BY 2.0)

(Kuva: Sergio Vassio CC BY 2.0)

Erillissarjalla timanttista äänentoistoa

Todelliselle hifistelijälle ja äänentoistosta enemmänkin ymmärtävälle erillissarja tarjoaa parhaan vaihtoehdon kodin viihdekeskuksen äänilähteeksi. Erillissarjalla tarkoitetaan erillisistä komponenteista koottua äänentoistojärjestelmää. Äänentoistoon tarvittavat laitteet ja kaiuttimet siis valitaan tarkkaan ja huolella oman budjetin mukaan, eikä tyydytä valmiiksi rakennettuun äänentoistokokonaisuuteen. Vaikka erillissarjaan saa kulutettua helposti jopa yli 10 000 euroa, on todella pätevä kokonaisuus mahdollista rakentaa myös edullisemmin. Erillissarjaa ei kuitenkaan kannata alkaa rakentamaan jos asiaan ei ole paneutunut kunnolla, sillä kalliiden komponenttien ominaisuudet eivät välttämättä pääse oikeuksiinsa, jos kokoonpanossa on yksikin heikompi komponentti.

Päädyit sitten hankkimaan valmiin kotiteatteripaketin tai erilliset kaiuttimet ja vahvistimen, tulee aina ottaa huomioon tila johon äänentoistojärjestelmä sijoitetaan ja komponenttien oikea sijoittelu tilaan. Tämä esimerkki pätee 5.1-järjestelmään, mutta antaa hyvää osviittaa myös muiden kokoonpanojen sijoitteluun. Oikeat paikat kaiuttimille ja subwooferille löytyvät luonnolisesti parhaiten kuuntelemalla, mutta komponenttien sijoitteluun on tarjolla myös hyviä ohjeita. Ensinnäkin subwoofer kannattaa aluksi sijoittaa siihen kohtaan, jossa useimmiten istutaan ja tämän jälkeen kuunnellan missä kohtaa huonetta matalat äänet kuulostavat parhailta. Kuuntelemalla löydetty kohta on todennäköisesti toimivin sijoituspaikka subwooferille. Etukaiuttimet tulisi puolestaan sijoittaa kuvalähteen molemmille puolille parhaan katselupaikan eteen, mutta ei kuitenkaan aivan television viereen. Paras mahdollinen sijoituspaikka etukaiuttimille on niin, että parhaasta katselupaikasta olisi 45-60 kulma kaiuttimien välillä. Etukaiutin sijoitetaan kuvalähteen ylä- tai alapuolelle suurin piirtein samaan tasoon etukaiuttimien kanssa. Takakaiuttimille ihanteellinen sijoituspaikka on parhaan katselupaikan molemmilla sivuilla tai hieman katsepaikan takana.

Kokemukset, palautteet ja muut kommentit

Ei vielä kommentteja.

Lisää kommentti tai kokemuksia