Remontointi

Maalausopas – sisämaalaus ja ulkomaalaus

(Kuva: Tinou Bao CC BY 2.0)

Maalilla saa helposti vanhaankin pintaan uutta ilmettä ja oikeanlainen maali myös suojaa maalattua pintaa. Ennen maalausta on paras tehdä esivalmistelut huolella. Myös se on hyvä tietää, että uudelle ja vanhalle pinnalle maalaaminen tapahtuu eri tavoin. Maalausoppaasta löytyy ohjeet niin sisä- ja ulkomaalaamiseen kuin uuden ja vanhankin pinnan maalaamiseen.

Sisäseinien maalin valinta

Maalaus alkaa maalin valinnalla. Mitä kiiltävämpää maali on, sitä paremmin se kestää kosteutta ja kulutusta. Kiilto usein kertoo maalin sisältämistä sideaineista, jotka parantavat maalin kestoa. Varsinkin allergisten kannattaa katsoa myös maalin päästöluokkaa. M1-luokan maaleista haihtuu vähiten haitallisia yhdisteitä. Myös Allergiatunnus kertoo turvallisesta valinnasta.

Esivalmistelut ennen maalausta

(Kuva: Bev Sykes CC BY 2.0)

(Kuva: Bev Sykes CC BY 2.0)

Mikäli pinnalle on maalattu aikaisemminkin, pohjamaalia ei tarvita. Mikäli taas maalataan pinta ensimmäistä kertaa, pohjamaalaus kannattaa sillä ilman pohjamaalia seinä helposti imee maalia todella paljon huokosiinsa. Ennen maalausta kannattaa maalattavan pinnan ympäristö suojata huolellisesti papereilla ja teipillä. Entinen maalipinta kannattaa hioa kevyesti ja pestä siihen tarkoitetulla pesuaineella, jotta saadaan paras mahdollinen lopputulos. Maalipesu poistaa maalattavan pinnan liasta ja rasvasta, jotta uusi maali tarttuu hyvin. Mikäli maalattavassa pinnassa on reikiä tai koloja, ne on syytä käydä läpi vielä tasoitteella ja hioa pinta vielä uudestaan ennen maalauspuuhia.

Sisäseinän maalaus

Aluksi kannattaa rajata maalattava alue katosta rajaajaa apuna käyttäen. Seinän alaosa ja nurkat taas rajataan pienellä telalla tai siveltimellä. Valitse tela, joka pyörii kunnolla, on nukaltaan pehmeä ja pysyy hyvin kasassa maaliin kastaessa. Korkeaa huonetta maalatessa on hyvä olla jatkovarsi telaa varten. Maalia kannattaa käyttää runsaasti: kuiva tela jättää huonon jäljen. Oikeakätisen kannattaa aloittaa maalaus oikeasta yläreunasta, vasenkätisen taas vasemmasta yläreunasta. Aluksi telataan koko pinta edestakaisin vedoin ja lopuksi pinta siistitään ylhäältä alaspäin tehtävin vedoin.

Ulkoseinän maalaus

Ulkomaalauksessa kannattaa ottaa olosuhteet huomioon. Suorassa auringonpaisteessa ei tule maalata. Puu ei saa olla liian kosteaa, jotta maali imeytyy kunnolla. Paras aika maalaamiseen on kesällä ja ihanteellisin lämpötilä noin 15-20 lämpöasteen tienoilla. Ulkomaalin väriä valitessa kannattaa usein ottaa tummempi ja murretumpi sävy kuin mitä oli hakemassa, sillä suurella pinnalla ja luonnonvärejä vasten sävy näyttää vaaleammalta ja kirkkaammalta. Ulkomaaleilla on usein omat värikarttansa: ne on valittu sen mukaan, mitkä värit kestävät parhaiten sääolosuhteitamme. Ennen maalausta seinien kunto pitää tarkistaa ja korjata mahdolliset puutteet. Maalattava pinta lasketaan neliöinä, jotta maalia tulee hankittua riittävä määrä.

Puiset, aikaisemmin maalatut ulkoseinät

(Kuva: CARLISLE HVAC CC BY 2.0)

(Kuva: CARLISLE HVAC CC BY 2.0)

Mikäli maalattavassa pinnassa on hometta, se poistetaan homeenpoistoaineella. Irtoava maali poistetaan kaapimella. Irtoava aines puhdistetaan pölyharjalla. Pinta pohjustetaan oikealla tuotteella (maalatuille ja maalaamattomille pinnoille on omansa). Myös maali valitaan sen mukaan, onko pintaa aikaisemmin maalattu vai ei. Mikäli pinta on maalattu aiemmin, kannattaa edellinen maali selvittää. Se helpottaa maalin valintaa. Pinta maalataan yhdestä kahteen kertaan. Työvälineet pestään vedellä. Pohjustukseen käytetyt välineet taas pestään lakkabensiinillä.

Puiset, maalaamattomat ulkoseinät

Pinta puhdistetaan pölyharjalla ja kyllästetään. Naulankannat sekä muut ruostuvat osat käsitellään ruosteenestopohjamaalilla. Oksakohtien pihka poistetaan ja eristetään oksamaalilla. Pinnat pohjamaalataan ja pintamaalataan. Kyllästämiseen ja ruosteenestoon käytetyt tuotteet pestään lakkabensiinillä, oksalakkasivellin talousspriillä ja muut välineet vedellä.

Betoniset maalaamattomat ulkoseinät

Aiemmin maalaamaton betonipinta täytyy olla kunnolla kuivunut ennen maalausta. Suola ja irtonainen pöly poistetaan teräsharjalla. Sementtiliima poistetaan esimerkiksi vesihiekkapesulla ja muottiöljyt korkeapainepesulla. Mikäli pinta on liian sileä, se karhennetaan esimerkiksi märkähiekkapuhalluksella. Epätasainen pinta tasoitetaan ja mikäli pintamaali sitä vaatii, tehdään vielä pohjustuskäsittely. Sitten pintamaalataan.

Betoniset aiemmin maalatut pinnat

Pinta puhdistetaan liasta ja rapistuvasta maalipinnasta. Esimerkiksi märkähiekkapuhallus poistaa äärimmäisen tehokkaasti, mikäli kaikki vanha maali halutaan poistaa. Puhdistamisen jälkeen teräspinnat suojataan korroosionestoaineella ja vaurioituneet betonipinnat korjataan korjauslaastilla. Mikäli kaikki vanhat pinnat on poistettu, toimitaan samoin kuin maalaamattoman seinän kanssa. Mikäli vanhaa maalia taas jätetään uuden käsittelyn alle, paras ratkaisu on käyttää vanhaan materiaaliin yhteensopivia tuotteita.

(Kuva: Patrick Goossens CC BY-SA 2.0)

(Kuva: Patrick Goossens CC BY-SA 2.0)

Kokemukset, palautteet ja muut kommentit

Ei vielä kommentteja.

Lisää kommentti tai kokemuksia