Sisustaminen

Olohuoneen sisustus

olohuoneen-sisustus-on24-olohuone

Olohuone on perinteisesti kodin oleskelutila. Se on monikäyttöinen tila, jossa koko perhe viettää aikaa ja jossa vieraitakin yleensä viihdytetään. Sisustus mietitäänkin yleensä sen mukaan, että olohuone on samaan aikaan käytännöllinen ja viihtyisä. Olohuoneen sisustus riippuu monesta asiasta ja jokaisen kodin olohuone on hieman erilainen, asukkaansa näköinen.

Olohuoneen koko vaikuttaa huonekalujen valintaan

Viktoria hyllykkö, Laulumaa

Viktoria hyllykkö, Laulumaa

Olohuoneen sisustuksessa täytyy huomioida huoneen koko ja miten se sijoittuu suhteessa keittiöön. Pienen olohuoneen sisustaminen voi olla haastavaa, koska tila pitää käyttää järkevällä tavalla hyödyksi siten, että olohuoneessa on myös tilaa oleskella. Jos asunnossa on tupakeittiö, saattavat asukkaat haluta, että keittiö ja olohuone mukailevat sisustuksessa toisiaan. Täysin erillään oleva olohuone taas voi näyttää hyvinkin erilaiselta kuin mikään muu kodin huoneista.

Olohuoneen sisustuksessa huonekalut täytyy sijoitella pistokepaikkojen mukaan, koska olohuoneeseen sijoitetaan yleensä kodin viihdelaitteet. Sen vuoksi esimerkiksi pienessä olohuoneessa täytyy tarkkaan miettiä, minkä kokoinen sohva sinne mahtuu, montako hyllyä voidaan laittaa ja niin edelleen. Huonekalujen valinta on tärkeää, koska olohuoneessa on yleensä paljon tavaraa ja tilan puitteissa pitää miettiä, miten kaiken tavaran saa mahtumaan. Kirjahyllyyn esimerkiksi kannattaa panostaa, koska laadukas kirjahylly ratkaisee tavaransäilytysongelman ja näyttää aina hyvältä. Katso erilaiset hyllyvaihtoehdot Laulumaa-verkkokaupasta.

Yksityiskohdilla voi ohjailla sävymaailmaa ja tunnelmaa

Parlow kulmasohva, On24.fi

Parlow kulmasohva, On24.fi

Huonekalut olohuoneessa ovat perinteisesti melko massiivisia, joten huonekalut ovat se ensimmäinen tekijä, joka määrää olohuoneen yleisen tyylin. Vanhanaikaista vai modernia, vaaleaa vai tummaa. Muilla yksityiskohdilla voi ohjata sävymaailmaa haluamaansa suuntaan. Tummien ja raskaiden huonekalujen kaveriksi voi valita tummia värejä tai vaihtoehtoisesti keventää huonekalujen tuomaa vaikutelmaa hieman ja käyttää tekstiileissä ja muissa esineissä vaaleampia sävyjä.

Ikkunan sijainti ratkaisee olohuoneessa paljon. Isot ikkunat päästävät valoa läpi, jolloin olohuoneen valaisussa voi olla hieman hillitympi. Ikkunaan kuuluvat oleisena osana verhot. Verhot ovat monesti nimenomaan olohuoneessa yksi tärkeimmistä sisustuselementeistä. Ne vaikuttavat paljon siihen, minkälainen tunnelma olohuoneessa on. Raskaat ja tummat verhot luovat majesteettisemman tunnelman, kun taas ohuet ja kevyemmät verhot tuovat huoneeseen lisää valoa ja saavat huoneen näyttämään raikkaalta. Katso esimerkiksi Jotexin monipuolinen verhovalikoima.

Paljon eri värejä ei huonekaluissa useinkaan näe, vaan värit luodaan verhoilla ja muilla tekstiileillä, kuten matoilla ja sohvatyynyillä. Pienillä yksityiskohdilla saakin olohuoneen sisustuksessa paljon aikaan. Yleensä halutaan, että verhot ja matot sopivat keskenään yhteen ja ne saattavat jopa olla samaa väriä, mutta tehokeinona ne voivat olla keskenään myös eriväriset. Tällöin voi käyttää vaikka sohvatyynyjä tai muita esineitä sitomaan verhojen ja mattojen värit yhteen, jolloin värimaailma on eri väreistä huolimatta yhtenäinen.

Lövbädd-sivuverhot, Jotex

Lövbädd-sivuverhot, Jotex

Olohuoneessa voi olla erilaisia valaistuksia

Eve lattiavalaisin, Valaisintalo

Eve lattiavalaisin, Valaisintalo

Olohuoneen valaistus on yksi tärkeimmistä tekijöistä tunnelman luomisen kannalta. Jotkut pitävät näyttävistä kattovalaisimista, jotka valaisevat koko huoneen. Tällöin valaisin kannattaa sijoittaa mahdollisimman keskelle. Vaihtoehtona on myös ostaa esimerkiksi jalkalamppuja ja muita lattiavalaisimia ja hyödyntää huoneen kaikki nurkat. Tällöin valoa saadaan tulemaan tasaisesti sieltä täältä, eikä suuri kattovalaisin ole välttämättä edes tarpeen. Valaisintalo.fi myy monipuolisesti erilaisia valaisimia olohuoneen sisustukseen.

Eri keinoja kunnostaa ja koristella seiniä

Tyyli lähtee ennen huonekaluja jo seinistä ja lattiasta. Parkettilattia saa huoneen näyttämään avarammalta ja valoisammalta kuin muovimatto ja valkoiset seinät avartavat tilaa. Seinien maalaamisella tai tapetoimisella saa helposti aikaan pientä tunnelmanmuutosta. Jos maalaa tai tapetoi esimerkiksi vain yhden seinän eri värillä tai kuviolla, toimii se kätevästi tehosteena ja luo mielikuvia.

Jos näinkään perusteelliseen remontointiin ei ole aikaa tai halua, voi olohuoneen seiniä koristella muillakin tavoin. Erilaiset sisustustarrat ovat suosittuja nimenomaan olohuoneessa ja esimerkiksi mustat tarrat tuovat lisää näyttävyyttä ja mielenkiintoa valkoiseen seinään.

Linnut-sisustustarra valkoiseen seinään, Designtarrat

Linnut-sisustustarra valkoiseen seinään, Designtarrat

Vaihtoehto sisustustarroille ovat erilaiset taulut. Tauluilla on helppo ilmentää omaa persoonallista tyyliä ja omia mieltymyksiä. Se kertoo asukkaasta paljon, onko seinillä esimerkiksi maalauksia vai elokuvajusteita.

Olohuoneen sistukseen ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Eniten merkitsee asukkaan oma tunne siitä, millaisen olohuoneen hän haluaa. Omat ideat voi rauhassa pyrkiä toteuttamaan tilan asettamissa rajoissa ja lopputuloksena voi olla unelmien olohuone.

Kokemukset, palautteet ja muut kommentit

Ei vielä kommentteja.

Lisää kommentti tai kokemuksia